K1 Kickboxing | Potkunyrkkeily

Potkunyrkkeily eli kickboxing on moderni ja tehokas kamppailulaji, joka kehittää monipuolisesti lihaskuntoa, liikkuvuutta ja kestävyyttä. Potkunyrkkeily soveltuu erinomaisesti kuntoilumuodoksi kaikenikäisille ja -kuntoisille harrastajille. Naisia lajin harrastajista on jo noin puolet. Nimensä mukaisesti lajissa yhdistellään monipuolisesti lyöntejä ja potkuja. Harjoituksissa on pariharjoitteita, suoritustekniikkaa, lihas- ja kestävyyskunnon kehittämistä. Parin kanssa osumat otetaan nyrkkeilyhanskoihin, suojaukseen ja vartaloon sekä harjoituksissa käytetään lisänä esimerkiksi pistehanskoja, potkutyynyjä, pädejä ja nyrkkeilysäkkejä.

Seurassamme keskitytään K1 ottelumuodon harjoitteluun. Vaikka suurin osa potkunyrkkeilyn harrastajista on mukana kuntoilumielessä, voi potkunyrkkeilyä harjoitella myös kilpailut tähtäimessään. Kilpailemisesta kiinnostuneita harrastajia tuemme aktiivisesti!

Potkunyrkkeily aloitetaan peruskurssin kautta, jossa opitaan vaadittavat perusteet ja taidot turvalliseen harjoitteluun. Osallistuminen peruskurssille ei edellytä lainkaan aikasempaa kamppailulaji- tai urheilukokemusta, kurssilla opetellaan kaikki perusteista asti ja kohotetaan kuntoa samalla. Perustaidot potkunyrkkeilystä (tai vastaavasta kamppailulajista, kuten thainyrkkeily) osaava voi liittyä suoraan jatkoryhmiemme harjoituksiin. Mikäli oma taitotaso mietityttää, voit kysyä neuvoa esimerkiksi sähköpostilla tuusulafighterclub@gmail.com.

Tuusula Fighter Clubin erittäin osaavat ja motivoituneet ohjaajat suunnittelevat jokaisen harjoituksen erikseen ja meillä todella halutaan panostaa harjoittelun laatuun sekä mielekyyteen! Tavoitteenamme on kehittää kaikkia harrastajiamme lajin parissa monipuolisten harjotteiden, tarvittavan yksilöllisen ohjaamisen ja huippuhyvän ryhmähengen avulla. Meillä treenataan tosissaan, mutta ei liian vakavasti!

Varustuksena peruskurssin jälkeen: Säärisuojat (jalkapöydän oltava peitettynä), nyrkkeilyhanskat (naisilla min. 12 oz, miehillä min. 16 oz), hammassuojat sekä otteluharjoituksessa kypärä ja alasuojat. Suosittelemme myös säkkihanskojen hankkimista. Naiset voivat halutessaan käyttää lisäksi rintasuojia. Huomioitavaa! Seuran perusharjoituksissa ei ole ottelua lainkaan, vaan otteluharjoitukset pidetään halukkaille erikseen perjantaisin.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: