Aloitin potkunyrkkeilyn tammikuussa 2015 ja melko pian tajusin, että nyt ollaan kuulkaas tytöt ja pojat jonkun ison ja merkittävän äärellä. Puolen vuoden jälkeen tunsin, että kuntosalin yhteydessä kaksi kertaa viikossa vierailevan ohjaajan vetämä harjoittelu ei riitä. En ollut koskaan treenannut mitään lajia varsinaisessa seurassa, mutta intuitio sanoi, että nyt tarvitaan tämän homman tueksi hyvä seura.... Continue Reading →
Ajankohtaista
Terveisiä tuleville peruskurssilaisille!
Hei tuleva peruskurssilainen, jännittääkö?Jos jännittää, niin ei hätää, meitäkin on joskus jännittänyt - täysin samasta syystä! 😎 Potkunyrkkeilyn peruskurssi isketään käyntiin 12.8.2019 ja iso osa paikoista on jo varattu! Kurssia luotsaa kova kolmikko, joka jo malttamattomana odottaa, että saa ottaa uudet tappelijat avosylin vastaan ja johdattaa iloisesti kamppailulajien ihmeelliseen maailmaan. Monia voi uusi paikka, uudet ihmiset... Continue Reading →
Someupseerin SM-kisatervehdys
Kuten olen useaan otteeseen kertonut, liityin juuri perustetun TFC:n riveihin reilu kolme vuotta sitten. Tilanteeni oli se, että haaveilin kisaamisesta, mutta ikävien kokemusten takia olin pahasti osumakammoinen ja pelkäsin sparraamista. Jann Ranta ja koko muu TFC-perhe otti avosylin vastaan ja hiljalleen treenaaminen alkoi maistumaan taas ihan mukavalta. Survoin nyrkkini joka ikiseen mahdolliseen soppaan ja sukelsin... Continue Reading →
SM-kultaa Tuusulaan!
Vuoden 2019 SM-kilpailut järjestettiin Iisalmessa. Kisoja isännöi NHB Iisalmi ja siihen suuntaan voikin antaa todella sydämelliset kiitokset huikeista kisajärjestelyistä! Eipä ole hetkeen törmätty tämän tason huolenpitoon, josta sekä ottelijoilla että huoltajilla oli suunnaton ilo ja kunnia nauttia. Kiitos! TFC:n someupseeri Konnan kanssa mestaruudesta taisteli Nina Liste (VKK). Naisten +70kg K1 Suomen mestaruus lähti TFC-karavaanin mukana... Continue Reading →
Helsinki Open 21
TFC:n Sini kävi tiukan taiston Janita Immosen (JKB) kanssa Helsinki Openissa 2.3.2019. Ankara vääntö toi tällä kertaa hopeaa Tuusulaan. Kiitos vastustajalle sekä kilpailujen järjestäjälle!
Finnish Open & Cup 2019
Finnish Open & Cup iskettiin Espoossa 16.2.2019. TFC:n riveistä karkeloissa edusti Sini Cup-osallistumisellaan. Vauhdikas rähinä Hanna Heiskasen (NHB Iisalmi) kanssa toi kultaa Tuusulaan! Onnea Sini ja valmennustiimi! Kiitos kisoista Espoon Kehähaille ja kiitos vastustajalle hyvistä tansseista!
Itsepuolustusseminaari 26.1.2019
Itsepuolustusseminaari Tuusulassa lauantaina 26.1.2019 Seminaarissa käydään läpi väkivaltatilanteiden syntymistä, ehkäisemistä sekä vastatoimintaa Senshidon periaatteiden mukaisesti. Kenelle? Seminaari soveltuu kaikille itsepuolustuksesta kiinnostuneille, eikä vaadi aiempaa kamppailulajitaustaa. Sopii erinomaisesti naisille. Seminaarilla harjoitellaan aggressiivisen ihmisen kohtaamista ja puolustautumista. Aiheita: • stressi- ja pelkoreaktiot • konfliktien ratkaiseminen keskustelemalla • ympäristön havannointi • passiivinen puolustusasento • yleisimpien hyökkäysten puolustus •... Continue Reading →
Fairtex Open 6.10.2018
Fairtex Open iskettiin Espoon Kehähaiden isännöimänä lauantaina 6.10.2016. Tuusula Fighter Club osallistui karkeloihin kolmen ottelijan voimin. Kisoissa käytiin kaikkiaan kolmetoista ottelua ja kiitämme järjestävää tahoa talkooväkineen sekä tuomariostoa jouhevasti sujuneesta kisapäivästä! Tuusulalaisista kehään asteli ensimmäisenä ja elämänsä ensimmäistä kertaa someupseeri Konna, joka sai vastaansa NBSA:n Cia de Haasin. Koukkunsa Keravalta asti kroolannut Konna sai pidettyä... Continue Reading →
ILMAINEN: Kuntonyrkkeilyn perusteet
Tuusula Fighter Club järjestää sunnuntaina 30.9.2018 ilmaiseksi kuntonyrkkeilyn perusteet tarjoavan harjoituksen. Soveltuu erinomaisesti ensikertalaisille, aloittelijoille ja tauolta lyöntilajien pariin palaaville. HUOM! VAIN PAIKAN VARANNEILLE! Kuntonyrkkeilyn perusteet antaa tarvittavat valmiudet lajin harjoitteluun, eikä edellytä lainkaan aikaisempaa kamppailulaji- tai urheilukokemusta. Kuntonyrkkeilytunnit sisältävät monipuolisia pariharjoituksia sekä välineharjoittelua, joissa keskitytään tehokkaiden käsitekniikoiden eli lyöntien ja lyöntiyhdistelmien oppimiseen. Kuntonyrkkeily on... Continue Reading →
Syyskauden 2018 harjoitusaikataulu
Harjoitusaikataulu syyskaudelle 2018 on nyt lyöty lukkoon ja siihen tuli ohjaajapalaverin myötä pieniä muutoksia kevätkauteen nähden. Torstain potkunyrkkeily siirtyy lauantaille ja perjantain (raivari)kuntonyrkkeily torstaille. Näitä lukuun ottamatta aikataulu on säilynyt ennallaan. Syyskausi 2018 alkaa virallisesti 1.8.2018 ja toivotamme enemmän kuin lämpimästi kaikki uudet ja vanhat treenarit harjoittelemaan huippuporukassamme! Syyskauden harjoitusaikataulu -linkki! Harjoitukset järjestetään Tuusula Fighter... Continue Reading →